SAIJAN HUSKYT - ELÄMÄÄ TARHALLA

Saijan isännällä Askolla on ollut huskyja jo kolmattakymmentä vuotta. Tällä hetkellä tarhalla asustaa noin 150 huskya. Valtaosa tarhamme huskeista on siperian huskyja, älykkäitä työkoiria. Lisäksi joukossa on työteliäitä ja ahkeria alaskan huskyja. Koirat ovat Askolle todella tärkeitä. Koirien hoitoon, ruokkimiseen ja treenaamiseen uppoaakin huimasti aikaa, vaikka tarhalla on työvoimaa apuna.

Kesällä koiramme viettävät hyvin ansaittua lomaa. Kylmässä viihtyvälle huskylle lämpötila on kesällä usein liian korkea ja koirilla onkin silloin aika rentoutua töiltään. Kesällä on myös hyvää aikaa tuoda laumaan uusia jäseniä mm. tarhan omista pennuista. On myös tärkeää ylläpitää ja kehittää kontaktia koirien kanssa – kesä on tähän otollisinta aikaa.

Rekikoiran urakehitys

Nuoret koirat liittyvät valjakkoon noin vuoden iässä. Ne juoksevat valjakossa kokeneen koiran rinnalla ja oppivat näin samalla tärkeitä rekikoiran taitoja. Rekikoirat ovat parhaimmillaan 5-9 vuoden iässä, jolloin niillä on runsaasti kokemusta ja voimaa. Eläkkeelle koirat siirtyvät 12-13 vuoden iässä ja silloin hölkytellään vain leppoisia matkoja. Lisäksi seniorikoirat ovat suosittuja kävelykavereita Saijan vieraille.

Koiratarhalla tapahtuu

Koirat ruokitaan kahdesti päivässä koirien täysravinnolla; aamulla tarjolla on enemmän nestepitoinen ruoka ja iltapäivällä on lihaa tai kalaa sisältävän ruoan vuoro. On myös tärkeä huolehtia tarhan puhtaudesta ja tarhan siivoustöihin meneekin päivittäin reilusti aikaa.

Syksyllä valmistaudutaan kauteen

Kun säät hieman jäähtyvät, alkaa huippu-urheilijoidemme suorituskunnon hiominen kohti talven seikkailuja. Kuntoa rakennetaan vähitellen, alkuun riittää 13 kilometrin lenkki. Joulukuun alussa, jolloin huskysafarikausi Saijassa alkaa, koirat juoksevat 25-35 kilometrin päivämatkoja, unohtamatta kuitenkaan vapaapäiviä.