Language

Saijan Lomakartanon ympäristöpolitiikka

 

Saija on peräpohjalainen, rauhallinen maalaiskartano Taivalkoskella, Jokijärven rannalla, jonka läpi virtaa Ii-joki. Pihapiiriä reunustavat hirsirakennukset sekä mieleenpainuva maisema Jokijärven selälle. Tiedetään, että yli seitsemän vuosituhannen takaa on hiilinäytteitä ihmisten kalasteluista ylisen Ii-joen rannoilla. Myöhemmin alueella on ollut metsästystä ja kalastusta harjoittavia lappalaisia. Tuon aikaisen lappalaisperäisten paikannimistön mukaan Saija, levähdyspaikka on saanut nimensä. Saijan lähinaapurissa sijaitsee Kallioniemi, Kirjailija Kalle Päätalon lapsuudenkoti.

Saijan Lomakartanon tavoitteena on olla kestävän matkailun edelläkävijä, paikkakuntamme ensimmäinen matkailuyritys, joka yhdistää kannattavan liiketoiminnan kestäviin arvoihin. Tämä tarkoittaa mm. suosimme lähi- ja villiruokaa, lähellä tuotettua lihaa, riistaa, kasvisruokaa, kierrätämme ja emme käytä kertakäyttöisiä tuotteita. Käytämme uusiutuvaa sähköenergiaa, lämmittämiseen maalämpöä ja rakennamme kaikki mökkimme puusta sitomaan hiiltä ja kestämään yli satoja vuosia. ”Saijalainen” henkilöstömme on ammattitaitoista alueen ominaispiirteet tuntevaa, hyvinvointia luonnosta ammentavaa paikallisista henkilöistä, ulkopaikkakunnilta ja eri kansalaisuuksista tulevia henkilöstöä, joiden yhteiset luontoarvomme on toimia aitoina luontoihmisinä. Pyrimme kaikessa toiminnassamme kehittämään ja innostamaan niin henkilöstöä kuin yhteistyötahoja minimoimaan ympäristöön kohdistuvan rasituksen jatkuvalla kehitystyöllä.

Rakennukset, rakentaminen ja huolletut piha-alueet ovat suomalaista perinnemaisemaa. Saijan pihassa pääset aistimaan hirsirakentamisen pitkät perinteet ja aistimaan ekoloogisen ja puhtaan luonnon puun tuoman huoneilman ja tunnelman. Haluamme omalla esimerkillä ja henkilöstömme välityksellä jakaa tietoutta alueen kulttuurista, historiasta, luonnosta sekä kertomalla alkuperäiskansasta tarinoiden menneistä ja nykyisistä ajoista. Tarinat ja perinteet on sidottu olennaiseksi osaksi kaikkia palvelutuotteitamme, kuten ruokailua, kalastamista, soutamista järvellä, luonnossa kulkemista ja muita luontoon liittyviä palveluita.

Saijan ruokaideologia on aina ollut sydäntä lähellä olevien paikallisten raaka-aineiden hyödyntäminen. Suosimme sesongin mukaisia raaka-aineita, lähi- ja villiruokaa. kasvisruokaa, marjoja, sieniä, villiyrttejä, puhtaiden vesien kalaa, lähialueen kasviksia ja muuta luonnon viljaa. Meille on erityisen tärkeää valmistaa ruokaa rakkaudella, tuottaa erityisiä paikallisia makunautintoja ja kunnioittaa kallisarvoisia puhtaita raaka-aineita päätymällä ne asiakkaan lautasella, eikä roskikseen. Ruokahävikin pystymme minimoimaan lähes olemattomiin ruoan valmistamisella vaiheittain, jatkokäsittelemällä ja asiakasmäärät huomioiden. Ylijäämä ruoan hyödynnämme henkilöstöruokailussa.

Haluamme osaltamme vaalia, tehdä parhaamme, innostaa ja olla osa peruspilarina olevaa Jokijärven luontoa. Toimimme energiataloudellisesti, puhtaita vesivarojamme säästäen, jätteen käsittelyssä ja kierrätyksestä huolehtien. Sitoudumme liiketoimintamme kehittyessä ja kasvaessa ottamaan edelleen huomioon kestävän kehityksen periaatteet. Kannustamme yhteistyökumppaneitamme toimimaan samojen arvojen mukaisesti, Taivalkosken ainutlaatuisen luonnon suojelua ja säilymistä edesauttaen. Haluamme myös olla osa edesauttamassa koko maapalloa säilymään puhtaana myös jälkipolvillemme. Näistä syistä olemme päättäneet, että kaikissa päätöksissämme ja Saijan ilmastotyössä huomioimme ympäröivän luonnon säilymisen.